Kehittämisen tavoitteet hukassa?

Vaasan kaupunginhallitus päätyi 24.3.2014 kokouksessaan palauttamaan valmisteluun käsittelyssä olleen sivistystoimen organisaatiouudistuksen. Syytä palauttamiseen olikin, sillä esitetyssä mallissa on useita ongelmakohtia.

Mallin mukaan nykyisin varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan alaisuudessa olevat asiat jaettaisiin jatkossa hallinnollisesti kolmeen eri palvelukokonaisuuteen: varhaiskasvatus omakseen sekä suomen- ja ruotsinkielinen perusopetus omikseen. Varhaiskasvatus ja perusopetus toimivat nyt yhdessä; miksi siis hallintoa tässä lisättäisiin, kun sitä pikemminkin pitäisi keventää?

Vaasassa on pitkään tehty työtä luontevan kaksi- ja monikielisyyden edistämiseksi. Yhteistyö yli kielirajojen onkin monessa kohdin erinomaista ja esimerkillistä. Halutaanko tämä kaikki nyt romuttaa, jakamalla perusopetus kahteen erilliseen kieliryhmään? Kuntalain vaatimat kieliryhmien erilliset hallintoelimet opetustoimessa voidaan jatkossakin toteuttaa jaostoilla. Laki ei edellytä kieliryhmien täydellistä eriyttämistä toisistaan.

Edelleen esityksen mukaan liikuntapalvelut sijoitettaisiin suomenkielisen perusopetuksen yhteyteen. Miten kävisi työssäkäyvien aikuisten ja ikäihmisten liikuntapalveluille? Kuka niistä huolehtisi jatkossa? Kaikki liikunta ei ole eikä pidäkään olla koulukeskeistä.

Kulttuuripalveluiden yhdistäminen yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi tuntuu sekin hurjalta tavoitteelta. Mahdollisessa yhdistämisessä on joka tapauksessa ensiarvoisen tärkeää huolehtia siitä, että kaikki kulttuurin alat saavat tasapuolisesti äänensä kuuluviin, myös määrärahoja jaettaessa. Oppisopimustoimiston ja Arbiksen liittäminen nykyisen toisen asteen koulutuksen yhteyteen lienee mahdollista, tekeväthän tahot jo tälläkin hetkellä jonkin verran yhteistyötä.

Luottamushenkilöille vakuutellaan, että nyt esitetty organisaatiouudistus koskee ainoastaan virkamiesorganisaatiota, eikä tehtävillä päätöksillä ole mitään vaikutusta myöhemmin käsiteltävään luottamushenkilöorganisaatioon. Tosiasia kuitenkin on, että päätökset väistämättä ohjaavat myös sitä, kuinka monta ja minkälaisia lautakuntia sivistystoimessa jatkossa on. Pahin skenaario olisi yhden lautakunnan sivistystoimi. Tällöin lautakunnalle alistettaisiin päätettäväksi niin suuria kokonaisuuksia, etteivät luottamushenkilöt enää todellisuudessa pystyisi paneutumaan asioiden yksityiskohtiin eivätkä tuomaan omaa osaamistaan päätöksenteon tueksi. Lautakunnasta tulisi kumileimasin, demokratian irvikuva.

Uudistuksiin on tarvetta, mutta päätöksiä ei tule tehdä hatarin perustein.