Ihan tavallisia asioita

Maanantai 17.9.2012 - Juha Silander

Viime aikoina on keskusteltu paljon lasten ja nuorten syrjäytymisestä sekä sen ennaltaehkäisystä. Näkyvimpiä toimenpiteitä on ollut tasavallan presidentti Sauli Niinistön alulle panema ”Ihan tavallisia asioita” –kampanja, jonka tarkoituksena on nostaa esiin esimerkkejä, joiden avulla kuka tahansa voi olla ehkäisemässä lähipiirissään olevien nuorten syrjäytymistä.

Kampanja on saanut yllättävän paljon kritiikkiä. Sitä on pidetty liian yksinkertaisena, jopa naurettavana. Presidenttiä on myös moitittu siitä, että hän ylipäänsä ottaa asiaan liikaa kantaa. Lisäksi on jopa kyseenalaistettu koko syrjäytymisen ongelman todellinen olemassaolo.

Miten siis on, onko lasten ja nuorten syrjäytyminen todellisuudessa vain pientä ihmisryhmää koskettava asia, jonka käsittely valtakunnanmedioissa ja presidentin kansliassa tulisi jo unohtaa?

Vastaus on lyhyt ja ytimekäs: ei. Lasten ja nuorten syrjäytyminen on erittäin suuri ja haastava ongelma nyky-yhteiskunnassamme. Voisi jopa sanoa, että se on suurimpia ongelmiamme kaikista. Syrjäytyneitä 15–29 –vuotiaita laskettiin vuonna 2010 olevan yli 51 000 – se tarkoittaa noin viittä prosenttia kaikista tämänikäisistä nuorista. Luku on erittäin huolestuttava.

Yhdenkin lapsen tai nuoren hetkellinen syrjäytyminen yhteiskunnasta on suuri tappio. Ja, ikävä kyllä, syrjäytyminen jää valitettavan harvoin hetkelliseksi. Nuorena syrjäytyneen henkilön saaminen takaisin normaaliin elämään on erityisen haastavaa. Tuntuu suorastaan kamalalta kuulla, että monissa tapauksissa peli on kerralla jo menetetty. Pysyvä syrjäytyminen, siis koko loppuelämän jatkuva yhteiskunnan ulkopuolelle putoaminen, koskee tutkimusten mukaan joka kolmatta. Tällaista ei yksinkertaisesti voi hyväksyä.

Miten tätä sitten voitaisiin ehkäistä? Yhtä ja ainoaa oikeaa ratkaisua ei varmasti ole. Syrjäytyminen voi johtua lukemattomista eri syistä: koulutuksen ulkopuolelle jäämisestä, hankalista kotioloista, toistuvan kiusauksen uhriksi joutumisesta… Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ja mitä moninaisempi on syrjäytymisen syy-lista, sitä vaikeampaa on oikean ratkaisun löytäminen yksittäisen lapsen tai nuoren ongelmaan.

Presidentti Niinistö on kampanjassaan kuitenkin löytänyt erinomaisen lähtökohdan lasten ja nuorten auttamiseen: kysymys ei niinkään ole suurista, maata mullistavista teoista, vaan niistä ihan tavallisista asioista. Pieni ele, teko, hymy, keskustelu tai vain kuuntelu voi olla ratkaiseva nuoren ihmisen elämässä. Se voi itse asiassa parhaimmillaan pelastaa nuoren koko tulevaisuuden.

Meillä kaikilla on vastuu ympärillämme olevista kanssaihmisistä, niin lapsista, nuorista kuin vanhuksistakin. Kenenkään ei pidä antaa jäädä yksin. Yhteisöllisyydellä ja yhdessä tekemisellä on tässä päivässä tilausta, ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin.