Vastuullisesti, välittäen.

Tiistai 21.8.2012 - Juha Silander

Valitsin oman kunnallisvaalikampanjani teemaksi "Vastuullisesti, välittäen." Miksi?

Vaikka Vaasalla meneekin paremmin kuin suurella osalla muita suomalaisia kaupunkeja, joudumme myös täällä tekemään tulevina vuosina vaikeita leikkauksia ja säästöjä, käytännössä kaikilla sektoreilla.

Leikkauksista päätettäessä tulisi aina pystyä katsomaan tarpeeksi pitkälle tulevaisuuteen ja tekemään VASTUULLISIA päätöksiä, myös tulevat vuodet ja vuosikymmenet huomioiden. Huonointa mahdollista politiikkaa on sellainen toiminta, jossa vuorovuosina tehdään aina edellisiä päätöksiä kumoavia, täysin ristiriitaisia ratkaisuja. Tällaisella toiminnalla ei koskaan saada todellista, pysyvää kehitystä aikaan.

Eriarvoistuminen ja syrjäytyminen ovat nykypäivänä todellisia uhkia. Taistelussa niitä vastaan tarvitaan vahvaa otetta, rohkeita avauksia, kauaskantoisia näkemyksiä ja ennen kaikkea: toisesta VÄLITTÄMISTÄ.

Toisista ihmisistä välittämistä voidaan edistää tukemalla yhteisöllisyyttä. Vaasasssa yhteisöllisyyttä voitaisiin lisätä tarjoamalla kaupunkilaisille konkreettisia mahdollisuuksia yhdessä tekemiseen ja toisten ihmisten auttamiseen, esimerkiksi kaupunginosatasolla. Yhteisöllisyys on avain vastuullisempaan, välittävään tulevaisuuteen.

Toisista ihmisistä välittäminen korostuu myös päätöksiä tehtäessä. Kokonaisuuden ja mahdollisesti aikaansaatavien säästöjen lisäksi tulee aina muista katsoa myös yksittäisten ihmisten tilannetta ja sitä, miten tehtävät päätökset vaikuttavat heihin. Päätösten tulee olla oikeudenmukaisia, kaikki ihmiset huomioon ottavia. Hyvillä päätöksillä tuetaan meidän kaikkien hyvinvointia, tasapuolisesti.

Kun päätökset tehdään vastuullisesti ja välittäen, olemme oikealla tiellä.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vastuullisuus, välittäminen, kunnallisvaalit, juha, silander, arvot, yhteisöllisyys