Keskustelu

MarkkuDomus Bothnica23.10.2012 21.03
Hei Juha,

mikä oli osuutesi vuonna 2005 toimiessasi VYY:n puheenjohtajana Domus Bothnican rakentamiseen? Ylioppilaskunta on tällä hetkellä kyseisen investoinnin myötä pahasti velkaantunut ja ylioppilaskunta maksumme ovatkin maan korkeimpia.

Taneli TolonenRe: Domus Bothnica23.10.2012 21.26
Hei Juha,

kotisivujesi perusteella olet ollut myös Kiinteistö Oy Vaasan ylioppilastalon
hallituksen puheenjohtaja vuosina 2007-2009. Voisitko täsmentää meille, mikä oli roolisi ylioppilastalon rakennuttamispäätöksessä.

JuusoRe: Domus Bothnica25.10.2012 12.05
Eiköhän ylioppilaskunnissa tällaiset päätökset tee vaaleilla valittu edustajisto eikä yksittäiset luottamushenkilöt tai edes hallitus. Ylioppilaskuntien luottamushenkilöt ja yhtiöiden hallitukset hoitavat asioita ylioppilaskunnan edustajiston päättämillä linjoilla. Luottamushenkilöiden rooli on yleensä toimeenpanna parhaansa mukaan se mitä edustajisto on halunnut ja päättänyt.

MarkkuRe: Domus Bothnica26.10.2012 15.50
Täytyy kuitenkin muistaa, että puheenjohtajalla on harteillaan suurin vaikutusvalta. Myös puheenjohtajaksi valinta on kaiken järjen mukaan perustunut suurehkoon äänimäärään vaaleissa. Mistä moinen äänimäärä on tullut ja minkälaisia, mahdollisesti hyvin populistisiakin, lupauksia on taustalla? Näitä asioita en tiedä ja siksi olen asiaa kysynytkin.

Juhan asemaa tässä ihmettelyssä lisää toisaan vielä hänen asemansa aikoinaan ylioppilastalon hallituksen puheenjohtana. Maalaisjärjellä voisi siis odottaa Juhan puoltaneen vahvasti toteutunutta hanketta ja toimiessaan VYY:n puheenjohtajana

Toivoisinkin Juhalta vastauksia näihin kysymyksiin ennen sunnuntaita, jotta tiedän millä numerolla varustetun lipukkeen pudotan vaaliuurnaan.

Juha SilanderRe: Domus Bothnica29.10.2012 12.32
Hei Markku, Taneli ja Juuso,

Kiitokset teille kaikille viesteistänne. Pahoittelut, että en ole vastannut aiemmin, en yksinkertaisesti ollut huomannut vieraskirjaani kirjoittamianne viestejä (vaalikiireet ovat vieneet kaiken ajan viime päivinä...)

Toimin tosiaan vuonna 2005 ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana, vuonna 2006 edustajiston puheenjohtajana sekä vuosina 2007-2009 KOy Vaasan Ylioppilastalon hallituksen puheenjohtajana.

Ylioppilaskunta oli tehnyt vuonna 2004 merkittäviä päätöksiä ylioppilastalon rakentamisen suhteen (asiaahan oli toki suunniteltu jo parikymmentä vuotta...); ratkaisevin päätös oli tilata tonttiselvitys Palosaaren alueelta. Kun tonttiselvitys valmistui, antoi edustajisto hallitukselle tehtäväksi neuvotella tonttiasia Vaasan kaupungin kanssa valmiiksi. Saimme asian kuntoon muistaakseni keväällä 2005. Tästä eteenpäin asiaa vietiin vauhdilla eteenpäin, päävastuu oli luonnollisesti hallituksen puheenjohtajalla ja pääsihteerillä. Raportoimme asiasta tiiviisti edustajiston kokouksissa.

Piirrosten valmistuttua alkoi luonnollisesti kilpailuttaminen yms. Kaikki talosta tehdyt kustannuslaskelmat yms. osoittivat, että ylioppilaskunnan taloudesta tulee melko tiukka tuleviksi vuosiksi, mutta edustajisto piti talon saamista kaikissa tapauksissa erittäin tärkeänä. Kun kuitenkin kustannukset näyttivät prosessin edetessä entisestään kasvavan ja talo näytti tulevan ylioppilaskunnalle kannattamattomaksi, päädyttiin yhteistyöhön Palosaaren Yrityskeskuksen kanssa niin, että puolet talosta tuli heidän hallintaansa. Tällöin perustettiin KOy Vaasan Ylioppilastalo. Näin kustannukset ylioppilaskunnan osalta saatiin maltillisiksi. Tässä vaiheessa toki myös suunnitelmat menivät monilta osin vielä uusiksi.

Tuohon Markun uusimpaan viestiin täytyy tässä välissä todeta, että molempien hallituksien puheenjohtajana luonnollisesti aktiivisesti edistin taloprosessin toteutumista. Sehän nimenomaan oli edustajiston minulle ja hallituksille antama tehtävä. Mikäli en olisi edistänyt talon toteutumista, olisin toiminut nimenomaan annettujen ohjeiden vastaisesti.

Rakennustoimikunnassa ja myöhemmin VYY Holding Oy:ssä teimme jatkuvasti laskelmia ylioppilaskunnan taloudesta ja mm. luovuimme useista sinänsä hienoista suunnitelmista (piano, akustiikkalevyt, keittiön astiasto, äänentoisto yms...), koska koimme, että niihin ei tuossa vaiheessa vielä ollut varaa. Mikään seikka ei kuitenkaan vielä tuolloin viestinyt siitä, minkälaisten taloudellisten haasteiden eteen VYY joutuisi tulevina vuosina.

Kun kaikki kustannukset olivat selvillä, ylioppilaskunnan edustajisto teki asiasta lopullisen rakentamispäätöksen. Valitettavasti en muista enää kaikkia yksityiskohtia ja aikatauluja, mutta asia saatiin etenemään kuitenkin kohtuullisen rivakasti. Edustajistolla oli ehdoton halu saada talo valmiiksi mahdollisimman pikaisesti, olihan talosta puhuttu jo vuosikymmeniä.

Mistä VYY:n taloudellisen tilanteen raju muutos sitten johtuu? Syitä tähän on useita, mutta tässä niistä käsitykseni mukaan olennaisimmat:
1) kaikki laskelmat niin saunan käyttöasteessa kuin myös lainan takaisinmaksussa perustuivat siihen, että VYY luopuu Leipiksen saunasta; tällä rahalla VYY:n oli tarkoitus maksaa ensimmäisten vuosien lainalyhennykset, jolloin kaikki vuokratuloista kertyvä tuotto olisi pantu sivuun tulevia lyhennyksiä varten; edustajisto oli tuolloin tällä linjalla. Sittemmin tapahtunut edustajiston "takinkääntö" asiassa vaikutti olennaisesti VYY:n taloudelliseen tilanteeseen
2) tutkintorakenneuudistus kannusti vanhat opiskelijat valmistumaan suurissa määrin, jolloin VYY:n jäsenmäärä romahti kerralla erittäin paljon
3) YTHS-maksujen jatkuva, voimakas nousu on osaltaan vaikuttanut VYY:n jäsenmaksun muutenkin huomattavaan nousuun

Tässä siis lyhykäisyydessään taustoja tiedoksenne. Kuten Juuso totesikin, toimimme hallituksina nimenomaan edustajiston ohjeiden mukaan, tehtävänä saada aikaan Vaasan ylioppilastalo mahdollisimman nopealla aikataululla. Taloudelliset ongelmat ovat aiheutuneet VYY:lle jälkikäteen, mm. edellä mainituista syistä (niistä ehdottomasti suurimpina kohdat 1 ja 2).

MarkkuRe: Domus Bothnica31.10.2012 13.40
Kiitos asiallisesta ja kattavasta vastauksesta. Tämä selkeytti tilannetta jo paljon. Onnea valtuustopaikasta ja kaikkea hyvää niin valtuustotoimintaan kuin muillekin elämän osa-alueille.

Juha SilanderRe: Domus Bothnica5.11.2012 8.39
Hei Markku,

Kiva kuulla, että vastaukseni selvitti tilannetta. Kaikkia yksityiskohtia en enää pysty asiasta muistamaan, mutta nuo olennaisimmat linjat kylläkin.

Toivotaan, että VYY saa mahdollisimman pian taloutensa kuntoon - talouden tasapainottamistyössä ollaan nyt käsittääkseni hyvällä tiellä, joten toivoa on.

Kiitos kovasti onnitteluista ja toivotuksista - oikein mukavaa ja energistä syksyn jatkoa myös sinulle! :)



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: