Harrastukset
Nykyään matkustelen aina kun siihen löytyy ajallisia ja rahallisia mahdollisuuksia. Käytynä on tällä hetkellä 112 maata, kaikista maanosista Etelänapamannerta lukuunottamatta. Alkuperäinen tavoitteeni oli itse asiassa valoittaa Etelänapamanner ennen 40 vuoden rajapyykkiä, mutta siihen en aivan ehtinyt. Myös korona on harmillisesti hidastanut Etelänapamantereelle pääsemisen mahdollisuuksia. Reissu Etelänapamantereelle on kuitenkin nyt varattuna, eli suuntaan sinne helmikuussa 2023 :)
Vahvin puoleni musiikissa on aina ollut laulu. Olen ollut mukana lukemattomissa kuoroissa, johtanut Reserviupseerikoulun kuoroa vuosina 1999-2000 sekä esiintynyt sadoissa eri tilaisuuksissa ja konserteissa niin kuorolaisena kuin myös solistina ja yksinlaulajana. Syksyllä 2016 menin mukaan uuteen vaasalaislauluryhmään Vox Luminum. Musiikkimakuni voisi sanoa olevan "äärestä laitaan"; pidän erittäin paljon klassisesta musiikista, erityisesti Verdin, Puccinin ja Wagnerin oopperoista. Toisaalta kuuntelen mielelläni myös kevyempää musiikkia, suosikkiartistejani ovat muun muassa Celine Dion, Whitney Houston ja Edith Piaf. Joka kevät suuntaan Eurovision laulukilpailun finaaliin nauttimaan senhetkisistä pop-musiikin virtauksista eri puolilta Eurooppaa.
|