Lauantai 13.10.2012 - Juha Silander
Vaasassa on viime viikkoina kuulunut hälyttäviä uutisia suunnitelmista muuttaa useiden lasten koulupolkuja radikaalisti. Muun muassa Asevelikylän koulun 2. luokkaiset, jotka perinteisesti ovat jatkaneet 3. luokalle Onkilahden kouluun, ovat nyt vaarassa joutua siirtymään joko Nummen, Huutoniemen tai pahimmillaan Isolahden kouluun, kauas kotoa.
Vastaavasti Teeriniemen koulun oppilaiden vanhemmille on kerrottu, että 3. luokan oppilaat eivät välttämättä enää siirtyisikään Huutoniemen kouluun, vaan heidät ohjattaisiin Nummen kouluun. Syyksi kerrotaan se, että Huutoniemen koulussa eivät tilat enää riitä.
Sekä Asevelikylän että Teeriniemen koulun tapauksessa koulumatka pitenisi monella pienellä lapsella moninkertaiseksi nykyiseen verrattuna. Reitit eivät myöskään kaikissa tapauksissa ole turvallisia pienen ihmisen kuljettaviksi.
Tässä ei kyllä hyvällä tahdollakaan voi todeta lähikouluajatuksen toteutuvan. Ja, vaikka lapset saataisiinkin kuljetettua ehdotettuihin, kauempana sijaitseviin kouluihin kaupungin järjestämällä koulukuljetuksella (mikä on ilmeisen epätodennäköistä), ei se silti poista yksittäisen lapsen kokemaa suurta muutosta. Kun osa luokan lapsista siirretään toiseen ja osa toiseen kouluun, hajoaa lapsen rakentama sosiaalinen piiri, monen osalta vieläpä romahdusmaisesti. Emme aikuisinakaan halua, että meidän sosiaalisia verkostojamme sotketaan jonkun ulkopuolisen tahon toimesta. Ajatelkaa siis, miltä kolmasluokkalaisesta lapsesta tuntuu, kun paras kaveri siirtyy toiseen kouluun, eivätkä he enää voikaan nähdä päivittäin. Näin emme yksinkertaisesti voi aikuisina toimia!
Miksi sitten ongelmaa ei ratkaista pystyttämällä niin sanottuja parakkikouluja nykyisten koulurakennusten yhteyteen? Syyksi sanotaan raha. Lisäksi todetaan, että siirtelemällä lapsia eri kouluihin pärjätään nykyisellä kouluverkostolla ainakin vielä yksi tai kaksi vuotta.
Perustelu ei kuitenkaan mielestäni tässä asiassa ole lainkaan riittävä. Tasokkaan parakkikoulun vuokraaminen ei missään nimessä maksa yli 60 000 euroa vuodessa. Ja tällä summalla siis mahdollistettaisiin lasten turvallinen, sosiaalisesti ja henkisesti tasapainoinen kehitys tutussa ympäristössä, ystävien ja kavereiden keskellä. Meillä on rahaa vaikka minkälaisiin investointeihin, miksi ei siis tähän?
Selvää on, että kaupungin velka on jo nyt melkoisen suuri, joten sitä ei tule enää kasvattaa entisestään. Kysymys onkin siitä, mihin käytettävissä olevia rahoja tulee ensisijaisesti suunnata. Mielestäni lasten tulee olla prioriteettijärjestyksen kärjessä. Lapset itse eivät pysty puolustamaan oikeuksiaan päätöksentekoelimissä. Siksi meidän aikuisten tulee muistaa tehdä kaikki päätökset lasten parasta ajatellen.
